Inka Leisma ei pelkää isoja päätöksiä

Useampi Huumalainen on kevään aikana yllättänyt kertomalla suurista muutoksista elämässään. Yksi päätti ryhtyä yksityisyrittäjäksi, toiset miettivät ammatinvalintaansa. Inka Leisma ei liikoja mieti. Hän on suurten linjojen nainen, joka tekee isot päätökset kivuttomasti ja laittaa sen jälkeen tuulemaan. Nyt hän on jäämässä vuodeksi vuorotteluvapaalle viestintäsuunnittelijan töistään Verohallinnossa ja muuttamassa Berliiniin. Kodin seinät on myyty ja tavarat pakattu.

– Moni saattaa löytää elämään mielekkäitä juttuja tekemällä pieniä muutoksia arkielämäänsä. Minä tarvitsen yleensä aika isoja liikahduksia innostuakseni, Inka nauraa.

Inka on matkaillut Berliinissä paljon ja haaveillut siellä asumisesta jo pitkään. Kaupungin tunnelmassa on jotain, joka vetää puoleensa. Kulttuurin kyllästämässä kaupungissa odottavat valokuvanäyttelyt, modernit virkkausprojektit, konsertit, liikunta ja kiinnostaviin kirjoitustöihin keskittyminen.

Välivuosi tuo poikkeuksen elämään, jota Inka jäsentää hyvin pitkälti työn ja erilaisten töihin liittyvien elämänvaiheiden kautta. On opiskelijaliikkeessä vietetyt ensimmäiset työelämän vuodet ja YK-järjestöjen aika, johon sisältyi mm Laosissa vietetty kansainvälisen viestinnän oppivuosi. Suomeen palaamisen jälkeen Inkan elämän täytti rooli visuaalisen viestinnän kehittäjänä organisaatiossa, joka on perinteisesti ollut hyvin tekstiorientoitunut.

– Eniten kyllä jännittää nähdä oma reaktioni siihen, kun mitään työhön liittyvää roolia ja velvollisuuksia ei yhtäkkiä enää olekaan. Tähän mennessä työssäkäynti on antanut tietyn määrän rutiineja päiviin aika automaattisesti, nyt ne saa itse valita ja rakentaa.

Vaikka saksalaisella puolisolla ei ole työpaikkaa Berliinissä, eikä asuntoakaan ole koiran kanssa muuttavalle perheelle vielä löytynyt, Inka uskoo kaiken kyllä järjestyvän. Muutoksesta eläminen tuntuu luontevalta ja omien rutiinien rikkominen tarpeelliselta.

– Ajattelen, että elämässä ei hyvistä suunnitelmista huolimatta saa mitään takeita mistään, ja kaikki muuttuu koko ajan. Jos sen hyväksyy, on helpompaa.

Muutos tuntuu vatsanpohjassa kutkuttavalta, juuri sopivasti tuntemattomalta ja uudelta, vähän kuin olisi lähdössä pitkälle lomalle. Mielessä pyörivät jo kaupungin keikkakalenteri, klubeilla tanssiminen ja pitkät fillariretket.

– Onhan sekin tietysti mahdollista, että luen vain kirjoja sohvalla koko vuoden. Ei voi tietää, Inka virnistää.

Teksti: Kati Ahvonen
Kuvat: Mirkku Merimaa

Tavoitteena muutos, ei sen enempää

”Olen aina seurannut intuitiota ja rakkautta. Olen heittäytynyt kaikkeen, mikä on tuntunut hyvältä ja oikealta.” Intuitio, rakkaus ja heittäytyminen ovat vieneet Sanna Sarromaan Suomesta Norjan Lillehammeriin. Aktiivinen nainen herättää mielipiteillään niin keskustelua kuin pahennustakin.

Hänet tunnetaan superfeministinä, jonka teräviä havaintoja amerikkalaisesta yhteiskunnasta seurattiin innolla paikallislehden kolumneista vuoden verran perheen asuessa Kaliforniassa. Sannan palattua Norjaan kyytiä ovat saaneet jo niin alastomuuteen suhtautuminen kuin opetuksen taso kouluissa.

”Päädyin Norjaan monen mutkan kautta”, Sanna kertoo. ”Opiskelin Helsingin yliopistossa ja lähdin vaihtoon Osloon syksyllä 1998. Opin puhumaan norjaa. Kesällä 2002 rakastuin norjalaismieheen ja palasin maahan. ”

Päämäärätietoinen Sanna oli jo nuorena: hän kävi lukion vuodessa ja aloitti yliopistossa 16-vuotiaana. ”Halusin parempaa elämää. Halusin valmistua nopeasti ja tehdä lapset ennen kuin täytän 30. Lapsettomuushoidot saivat kuitenkin ymmärtämään, ettei ihan kaikkeen voi itse vaikuttaa. Nyt meillä on kolme lasta.”

Ensimmäisen askeleensa yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi Sanna otti, kun päivähoitopaikkojen puute ajoi hänet mukaan politiikkaan. Nyt hän on kolmannen kauden kaupunginvaltuutettu ja toisen kauden lääninvaltuutettu Norjan liberaalipuolueessa. Sen lisäksi Sanna työskentelee yliopistolla sukupuolentutkijana ja kirjoittaa blogia. Halu herättää keskustelua tasa-arvosta ja saada aikaan muutoksia ajavat eteenpäin. Kolumneissaan Sanna on käsitellyt muun muassa äitiyden myyttiä ja mystifiointia, yhteiskuntaluokkia, rahankäyttöä ja kuntauudistusta.

Vahvojen aiheiden naisena Sannan sanomisia puidaan ja kommentoidaan julkisesti. Silti Sanna pitää aktiivista yhteiskunnallista keskustelua vain hyvänä asiana. ”On uskallettava seistä omien ajatustensa takana. En välttämättä tietoisesti provosoi, mutta mielipiteeni vaikkapa miehen sukunimen ottamisesta herättävät paljon keskustelua.” Sannan väitöskirja käsitteli norjalaisia naisia 1950-luvulta 70-luvulle ja norjalaisen yhteiskunnan murrosta kotiäitiydestä naisten työssäkäyntiin.

Sanna on onnistunut saamaan äänensä kuuluviin. Miten omalle asialleen saa näkyvyyttä? ”Kannattaa esiintyä alasti, kuten minä juuri tein Norjan suurimmassa sanomalehdessä”, nauraa Sanna mutta vakavoituu pian pohtimaan: ”Julkisuus ei ole itseisarvo, vaan väline. Julkisuudella saan näkyvyyttä ajamilleni ajatuksille. Se on siis tavallaan välttämätön paha.”

Sanna rauhoittuu ja rentoutuu lasten mentyä nukkumaan kirjoittamalla kirjeitä, syömällä karkkia, nauttimalla viinilasillisen ja lukemalla suomalaisia naistenlehtiä. ”Pakopaikkani on illan viimeinen tunti, jonka vietän takan edessä”, kertoo Sanna. ”Silloin kirjoittelen ystävilleni kortteja ja kirjeitä Lataan itseni aina yksinäisyydessä, mutta samalla kirjoitan ajatuksiani niille ystävilleni, joiden kanssa olen kirjeenvaihdossa. Saako lähettää terveisiä Heli Satulille, Anna-Maria Tuomelalle, Anna Mäkelälle ja Sari Jäämaalle Suomeen? Kirjeet heiltä ja heille ovat minun lataamoni.”

Selkeät tavoitteet ovat ajaneet Sannaa eteenpäin. ”Olen saavuttanut kaikki 15-vuotiaan Sannan unelmat: olen tehnyt väitöskirjan, minulla on kolme lasta ja ulkomaalainen mies. Olen mukana politiikassa, osaan monta kieltä, asun ulkomailla ja matkustan niin paljon kuin haluan. Elätän itseni lukemalla ja kirjoittamalla.” Nyt tavoitteena on keskustelua herättämällä aiheuttaa yhteiskunnassa muutosta, muuttaa sen rakenteita. ”Tasa-arvoahan tässä tavoitellaan. Yksi hieno muutos olisi vanhempainloman jakaminen kahtia. Puolet isälle ja puolet äidille ilman että osia voi vaihtaa keskenään. Silloin meillä olisi yhtäkkiä tasa-arvo sekä työelämässä ja kotona.